On Paperillan ensimmäisen korttihaasteen aika. Teemana lapsellista sekä "puettu" leimakuva.
Tämä vaunuleimasin on suosikkejani; suuri ja selkeä, valmistajaa en nyt juuri muista.
Leimasin vaunut useampaan kertaan eri kuviopapereille ja leikkasin osat irti samaan tapaan, kuin
3D kuvissa. Osa kerrallaan kiinnitin ne kohotarratyynyillä.
Koristeena ohutta narua ja siitä riippuva sydän. Olisi mukavaa jos innostuisit tekemään oman korttisi haasteeseen. Käy kurkkaamassa täältä muiden DT tiimiläisten inspiroivat työt.
tiistai 23. syyskuuta 2014
tiistai 9. syyskuuta 2014
Paperillan DT skräppäyshaaste nro.1
Ensimmäisen haasteen teemana on: Jotain uutta, jotain vanhaa. Aihetta saa käsitellä laajasti
jotain uutta voi olla vaikka uudet askarteluvälineet tai esim. kuva uudesta syystakista, josta sivu on tehty.
Jotain vanhaa voi olla taas kaapin kätköistä löytyneet askartelutarvikkeet tai sivu vintage henkeen.
Omassa työssäni käytiin juurikin näitä uusia sekä vanhoja askartelutarvikkeita. Vanhaa on ensimmäinen askarteluostokseni
crop a dile, rei'itin, jota käytetty valokuvan kehyksessä. Vastaavasti uutta sivussani on kuvioteipit.
Käy kurkkaamassa Paperillan blogissa muidenkin tiimiläisten työt ja osallistu mukaan.

maanantai 8. syyskuuta 2014
The Mixed Media Card Challenge #3
Syksyn värit, lehtiä, metallia... Kolmas the mixed media card challenge ja sen ohjeistus.
Omasta työstäni löytyy nämä kaikki pyydetyt elementit.
Omasta työstäni löytyy nämä kaikki pyydetyt elementit.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)