keskiviikko 25. huhtikuuta 2012
IS12 ja Today albumi
Ensiksi kiitokset mukana olleille ja järjestäjille. Seura oli huippu mukavaa ja
ruoka hyvää. Osallistuin kahteen workshopiin Birgitin "For the love of masking" (tämä albumi on vielä aivan vaiheessa, mutta kursilla oli mukavaa, vaikka vauhdikas olikin. Aijon kyllä käyttää oppimiani juttuja varmasti.) ja Revlien "Today". Revlietä tuurasi ihana Marsha.
"Today" kursilla saatiin tarvikepaketit ja tarkka ohjemoniste millainen albumista tuli tehdä.Mulla ei ollut paikan päällä kuvia
mukana, mutta kotoa ne löytyivät helposti ja tein albumin valmiiksi. Ja juu, sain sen yhden sivun tehtyä itse tapahtumassa, pysyin siis tavoitteessani;)
Tässä siis kuvia minun "Today" albumistani.
torstai 12. huhtikuuta 2012
Sä oot mun ykkönen ja tyttöjuttuja
Lisää skräppäystä:) Miia oli hankkinut erikokoisia muovitaskuja perinteisten
12*12 sivujen lisäksi. Mullehan ei tunnetustikaan tarvitse suuria mainospuheita
pitää;), kun olen jo fiiliksellä, että mä haluun noita kanssa ja kohta postipate
tai meillä taittaa olla postipirkko, niitä sitten laatikkoon pudotti. Sä oot
mun ykkönen on ensimmäinen "puolikas" ja ollut jo jonkin aikaa valmiina.
Tyttöjuttuja on sitten ihan uutukainen sivu.
maanantai 9. huhtikuuta 2012
Hei, sehän skräppää vielä!
Voi, että olen niin iloinen, kun sain tämän sivun tehtyä!Pidemmän aikaa olen miettinyt,
että skräppääminen tai ylipäätänsä askartelu on ollut jotenkin tahmeaa (= jonkinlainen
askarteluähky kenties?!). Askartelutarvikkeita olen ostellut lisää ja lisää,
mutta tekeminen on ollut jotenkin väkinäistä.Ideoita on kyllä, vaikka kuinka, mutta niiden toteutus ontuu ja pahasti;(
Tämä sivu siis syntyi niin, että tuo
kuva osui käteeni, ja aloin vain kasaamaan sivua sen enempää lopputulosta miettimättä, ehkä pitäisikin tehdä juuri niin , liika kikkailu ja miettiminen vie innon tekemiseltä.
Ompelin, ressailin reunoja, laitoin koristeeksi kuviopaperista leikattuja perhosia yms.
mitä käsiini osui.Oikeastaan kaikki sivussa olevat koristeet ovat kohollaan: otsikkotagi, osa perhosista, sydän jne.
Mukaan tällä siis Inspiroidu haasteeseen 206: koholla.
Niin ja hei, enää pari viikkoa ja sitten skräpätään Intohimoisesti ja varmaan ostellaankin taas yhtä
intohimoisesti:))
torstai 5. huhtikuuta 2012
Hempeitä värejä
Korttipohja leikattu Sizzix stansilla card scallop #4, leimakuva ja kehys Framelits.
Korttipohjaan on raaputeltu valkoinen pitsi rub-on useampaan kertaan. Tässä tuli sitten kuvatessa
vaikeus, kun hento korttipohjan väri ja valkoinen kuvio, sekä amatöörikuvaaja kohtasivat;) Yritän
silti mukaan StampArticin huhtikuun haasteeseen:synttärikortti tytölle yhdistettynä bingo,
eli rivini olisi: doily - stamp - rub-on. Koristeena kortissa leipurinnyöriä ,emalisydän ja nauhasta tehty kukka.
Onnea teksti dymolla.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)