torstai 24. toukokuuta 2012

Megadrop

Pari kesää sitten käytiin lomareisulla huvipuistossa. Mies suostuu lähtemään vain, jos hänen ei tarvitse nousta mihinkään laitteeseen, joten äippä on sitten se rämäpää, joka kieppuu penskojen kanssa noissa vemputtimissa. Tosin, tuohon laitteeseen sain mennä ihan yksin, muu perhe nappaili kuvia alhaalla kun minä "heiluttelin jalkoja" tuolla ylhäällä. Skräppäyksen tueksi olen ruvennut bongailemaan ulkomaalaisia haasteblogeja. Tämä on Scrap Africa sketch #5 luonnoksen pohjalta synynyt sivu.

tiistai 15. toukokuuta 2012

Masking- albumi

IS-12 satoa tämäkin:)Sivujen tekeminen kursilla oli kivaa. Tahti oli niin vauhdikasta, että sen enempää en sivuja tai niiden värejä miettinyt, vaan annoin mennä. Kasausvaiheessa totesinkin, että tekemäni sivut olivat varsin kesäisiä valitsemiini kuviin. Hiukan jo kotona harkitsin tekeväni uudet sivut, mutta päädyin sitten kuitenkin pysymään alkuperäisessä. Birgit neuvoikin meitä alussa, ettei kannata luovuttaa heti, vaan jatkaa ja katsoa lopputulosta. Hän oli kyllä siinä oikeassa; aika moni oli sivuistaan aluksi sitä mieltä, että roskiin vaan, mutta hetken kotona niitä pyöriteltyään on blogeihin ilmestynyt mitä ihanimpia albumeita:)

tiistai 1. toukokuuta 2012

"Pieni tyttö"

Sivu on aloitettu IS:ssä. Hauska sattuma, että mulla oli valmiiksi leikattuna noita ympyröitä ja ajatuksena tehdä niistä sivu. Yksi tapahtuman workshopeistahan sisälsi myös tarvikepaketin skräppisivuun, jossa käytettiin ympyröitä. Omaani laitoin ympyröitä oikein reilusti ja sitten huruuttelin vielä kotona niiden läpi ompelukoneella. Nauha ja vihreät kirjaimet ovat myös IS:stä. Ei niin meneviä kirjaimia (c,w) käytin myös leimattujen kukkien "lehtinä". Sydän on silkkimassaa. Tein siitä kaulimella levyn ja annoin kovettua, sitten leikkasin kuvion big Shotilla. Leimaus ja päälle crackle accents.Tällä osallistun haasteeseen Let's get shabby challenge #34