maanantai 16. maaliskuuta 2015

Kynsilakkakoruja

Kynsilakkakorut ovat minulle uusi tuttavuus, joskus niistä olin kuullut mutten itse aiemmin kokeillut.
Koruja voi tehdä ainakin kahdella tapaa: joko pudottamalla lakkapisaroita mukiin laitetun veden pinnalle ja tekemällä siihen kuvioita esim. hammastikulla (marmorointi) ja upottamalla korukivi kapussi sitten varovasti mukiin litteä puoli edellä, jolloin lakka tarttuu kiven pintaan tai lakkaamalla kapussin litteälle puolelle erilaisilla lakoilla useampaan kertaan aina edellisen kerroksen kuivuttua.
Omat testini tein jälkimmäisellä tavalla. Kovin laajaa lakkavalikoimaa eri värejä ei itselläni ollut, kun en juurikaan kynsilakkoja käytä, mutta silti sain
mielestäni aikaiseksi kivan näköisiä kiviä.

tiistai 10. maaliskuuta 2015

Mixed mediaa kortissa

Mixed media tekniikkana sopii myös loistavasti korttiaskarteluun. Tähän korttiin käytin taustaan eri sävyisiä Inka Goldeja, jonka jälkeen
leimasin pohjaan mustalla leimasimella tiilikuviota. Sen jälkeen käytin valkoista akryylimaalia ja tekstileimasinta. Kun pohja kuivui kehystin
kortin ja liimasin sen korttipohjaan. Koristeina käytin Big Shotilla leikattuja kuvioita kartongista ja juutista sekä metalliympyrää. Teksti
on napsuteltu dymolla. Lisää vinkkejä tehtynä mixed medialla löydät Paperillan blogista täältä.

maanantai 9. maaliskuuta 2015

Pupu pariskunta

Pääsiäinen pyörii mielessä jo kovasti ja siihen liittyvät jutut. Pupu pariskunnan tein töihin malliksi jokin aika sitten. Tarvikkeina puinen kynttilänjalka
ja suuri puuhelmi, jotka maalattu valkoisella akryylimaalilla. Pääsiäismuna pupujen edessä on helminauhalla päällystetty styrox muna.